maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kirjasto ja kansan sivistys

Lapsena olin ahkera paikallisen kirjaston käyttäjä. Meillä oli kirjasto lähellä koulua, joten kävin siellä jo pienestä pitäen ilman vanhempiani. Opin lukemaan nopeasti, ja lukutaito avasi minulle kiinnostavan maailman. Siihen aikaan ei ollut nettiä, joten luettavaa haettiin kirjoista sekä lehdistä. Ensimmäiset lukemani kirjasarjat muistan vieläkin: Kolme etsivää, Viisikko ja Salaisuus-sarja. Vähän vanhempana innostuin lukemaan scifiä, ja silloin tutuksi tulivat scifi-maailmasta tutut kirjailijat Isaac Asimov ja Arthur C. Clarke. Kirjoista ammensin myös omiin kouluaineisiini ajatuksia ja ideoita. Annoin mielikuvitukseni lentää, ja muistankin erään kerran, kun palautin kouluainetta opettajani aprikoineen ääneen: "Mitähän tuo Arto on tällä kertaa keksinyt?" Ilmeisesti silloisen aineeni otsikko "Ihmiskunnan tuho" sai hänet tuon huokaisemaan.

Minusta lähikirjasto on erityisesti lapsille ja nuorille arvokas asia. Minun lapsuudestani ajat ovat tietysti muuttuneet sikäli, että netti tarjoaa nykyään paljon viihdettä ja myös tietoa. Kirjoja netti ei kuitenkaan korvaa. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että netti antaa lyhytjänteistä viihdykettä lyhyiden tekstipätkien ja videoiden muodossa. Kirja pakottaa keskittymään pidemmäksi aikaa. Kirja myös ruokkii mielikuvitusta paljon paremmin kuin video.

Kirjasto tarjoaa myös muita palveluita. Sieltä löytyy nettikin, mikä on tärkeä asia heille, joilla ei ole kotona tietokonetta. Yhä useammalla toki on tietokone tai tabletti, jolla nettiä voi käyttää, mutta pelkkä väline ei riitä. Täytyy olla osaamistakin. Tässäkin kirjasto voi auttaa.

Kirjasto kuuluu kunnan tarjoamiin peruspalveluihin. Kirjojen lainaamisen sekä netin peruskäytön ja siihen liittyvän osaamisen tulee olla ilmaista. Lapsia tulisi kannustaa tarinoiden lukemiseen, ja ilmainen oma kirjasto auttaa siinä paljon. Kirjaan keskittyminen antaa lapsille rauhallisen ajanvietteen nopeatempoisen pelaamisen ja netin selaamisen sijaan. Suodaan se heille.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Sosiaaliturvasta

Sosiaaliturva on valtakunnan tason kysymys, joten sikäli se ei ole kuntavaalien pääteemana. Törmäsin kuitenkin asiaa käsittelevään mielenkiintoiseen tekstiin, jonka halusin jakaa täällä. "Sosiaaliturvan kevytuudistus ei riitä", jonka on kirjoittanut Tarja Kivimäki. Tekstissä käsitellään erilaisia vaihtoehtoja sosiaaliturvalle. Mielestäni Suomessa tarvitaan nyt sosiaaliturvan perusuudistus. Nykyinen järjestelmä on syntynyt pikkuhiljaa, vuosien saatossa, kun olemassa olevaan systeemiin on lisätty tuki toisensa perään. Tukien vastapainoksi on jouduttu keksimään tulorajoja, jottei synny ns. kannustinloukkuja. Tästä huolimatta kannustinloukkuja on.

Perustuloa on esitetty yhdeksi vaihtoehdoksi. Siinä on mielestäni paljon hyviä ominaisuuksia. Ideanahan on antaa jokaiselle kansalaiselle tietty kuukausitulo täysin vastikkeetta ja ilman tarveharkintaa. Verotuksella tulo kerätään takaisin niiltä, jotka eivät sitä sillä hetkellä tarvitse. Julkisuuden keskustelussa tätä ajatusta kuitenkin vesitetään liittämällä mukaan tarveharkintaisia tukia liikaa. On esimerkiksi esitetty, että perustulon kanssa säilytettäisiin nykyisenlainen asumistuki. Minusta tarveharkintaisten tukien määrä tulee painaa minimiin. Silloin saisimme vähennettyä tuen myöntämiseen liittyvää byrokratiaa ja kasvatettua ihmisten omien valintojen vaikutusta.

Perustuloa parempi vaihtoehto esitettiin pari vuotta sitten: perustili. Se tarjoaa samantyylisen perustoimeentulon kuin perustulokin, mutta sen lisäksi perustili kannustaa ihmistä huolehtimaan itse omasta toimeentulostaan. Ihmisellä on aina tietty perustulo, jonka vuoksi hän ei jää tyhjän päälle. Työn tekeminen kannattaa aina. Tässä mallissa pätkätyöstä ei kannata kieltäytyä, vaan työstä tehty palkka jää tekijälle itselleen eikä sitä kuitata pois alentuneina tukina.

Perustilissä yhdistyy minulle kaksi tärkeää asiaa. Ensiksikin siinä ei jätetä ketään tyhjän päälle, vaan jokaiselle taataan tietty perustoimeentulo. Toisekseen ihmiselle annetaan vapaus ja vastuu vaikuttaa itse omaan elämiseensä ja tulotasoonsa.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Lapsissa on tulevaisuus

Tiedän, otsikko on kliseinen. Käytin sitä siitä huolimatta, koska siinä kiteytyy yksi hyvinvointivaltion perusta. Se, mitä lapsemme saavat ja oppivat nyt, määrittelee sen, millainen yhteiskunnastamme tulee. Se ei ole pelkästään meidän lastemme yhteiskunta, vaan se tulee olemaan meidän vanhuudenaikainen yhteiskunta. Jokin aika sitten pidin vanhempien puheenvuoron Maailman suurimmassa vanhempainillassa, tarkemmin sen Kärkölässä pidetyssä osuudessa. Muistutin kuulijoita peruskoulun tärkeydestä. Joka ikinen päivä käytän taitoja, joita olen oppinut peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Luku- ja kirjoitustaito tulee monilla ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan peruskoulusta. Opimme siellä kuitenkin myös paljon muuta - ehkä jopa tärkeämpiä taitoja. Opimme yhteistyötä ja sääntöjen noudattamista. Lisäksi opimme kuuntelemaan muita ja kertomaan oman mielipiteemme.

Jotta yhteiskuntamme voi toimia, tarvitsemme yhteistyötä ja vuorovaikutusta koko ajan. Jotta koulu voi opettaa näitä taitoja lapsellemme, sillä täytyy olla siihen resurssit. Valitettavasti samoista resursseista kilpailee moni muu asia. Mielestäni kunnan on kuitenkin turvattava peruskoulun laadukas opetus. Se antaa pohjan paitsi jatko-opinnoille ja työuralle myös elämälle yleensä. Tarvitsemme peruskoulusta saatuja oppeja ihan jokapäiväisessä elämässä.

Hyvänä tukena koulun antamalle opetukselle ja kasvatukselle toimivat harrastukset. Siellä opitaan samoja tärkeitä asioita: yhteistyökykyä ja vuorovaikutusta. Lisäksi monissa harrastuksissa lapsi saa toteuttaa itseään positiivisesti. Tämän lisäksi harrastukset tarjoavat koulun opiskelulle hyödyllistä vastapainoa, kuten esimerkiksi liikkumista tai käden taitojen kehittämistä.

Mielestäni lapsista ja nuorista huolehtiminen on kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Tämä tarkoittaa laadukasta peruskoulutusta ja mielekkäitä harrastuspaikkoja lapsille ja nuorille. Bonuksena on tietysti se, että monia harrastuspaikkoja voivat käyttää aikuisetkin. Tähän käytetty raha on sijoitus, joka näkyy myöhemmin asukkaiden fyysisenä ja henkisenä terveytenä sekä asumisen mielekkyytenä koko kunnassa.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Valtuustoon

Tästä se lähtee. Kun muutimme Kärkölään 2010, aloin nopeasti tuntea Kärkölän paikaksi, jonne voisin kotiutua. Tämän myötä mielessä on kypsynyt ajatuksiä siitä, miten voisin omalta osaltani kehittää Kärkölään kunnaksi, jossa viihtyvät niin yritykset kuin kaikenikäiset ihmisetkin. Olen aina ollut sitä mieltä, että suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustana ovat laadukas peruskoulutus, ihmisten viihtyminen ja heidän välinen yhteistyö sekä toimiva liike-elämä. Kunnanvaltuusto on paikka, joka on lähellä ihmistä. Siellä päätetään ihmisten arkeen suoraan vaikuttavista asioista. Lisäksi valtuutetut ovat äänestäjille tuttuja, naapureita ja ystäviä. Koen, että kunnanvaltuustossa voin vaikuttaa yhteen tärkeimpään asiaan kuntalaisten elämässä: arkeen.